perjantai 4. tammikuuta 2013

Käsilaukku trio

Oma käsilaukku varastoni ei ole kovinkaan suuri, mutta sitäkin rakaampi. Aikaisemmin siihen kuului lähinnä kaksi Longchampin laukkua, jotka tuntuivatkin olevan jatkuvasti käytössä. Onneksi häämatkallamme pääsin poikkeamaan Michael Korsin -myymälässä ja toteutin yhden "käytännöllisistä" haaveistani. Siispä onnistuin kotiuttamaan alimpana kuvassa olevan Bedford sarjan satchel laukun. En voisi olla tyytyväisempi tähän laukkuun. Se on aivan ihanan pehmeää ruskeaa nahkaa ja olkahihna teke siitä käytännöllisen jopa pyoräillessä. 

Musta Longchampin laukku minulla on ollut jo pisimpään ja täytyy sanoa että siinä on kulkenut mukana jos jonkinmoista tavaraa. Välillä mieheni on suorastaan katsellut kauhuissaan laukun tavara määrää. Kovasta käytöstä huolimatta laukku on edelleen hyvässä kunnossa. Ainut todellinen miinus laukulle on sen pintamateriaali, josta on erittäin vaikea saada tahroja pois. Toisaalta laukku kestää täydellisesti vesisadetta ja tavarat laukun sisällä ovat hyvässä suojassa kosteudelta. 
bags



Ylimpänä kuvassa on kesällä huomenlahjaksi saamani laukku. En varmaankaan itse olisi kyseistä laukkua osannut valita kaupasta mukaani. Mieheni onnistui kuitenkin löytämään tuon juuri minulle sopivan laukun. Laukku on aivan täydellinen kaupungille lähdettäessä ja pienestä koostaan huolimatta siihen mahtuu aivan käsittämättömän paljon tavaraa. Tämä laukku oli ensimmäinen konjakin värinen asusteeni ja täytyy sanoa, että olen aivan hullaantunut väriin.

Näillä kolmella laukulla siis pärjäilen varsin hyvin ja olenkin todella tyytyväinen näihin ihanuuksiin. Tottakai haaveilen aina uusista laukuista, mutta kuten kaikki tässä elämässä maksaa, niin on myös käsilaukkujen laita. Siispä valintoja täytyy tehdä ja harvemmin rahat riittävät uusiin merkkilaukkuihin. Ehkä hyvä niin, eipähän tule ostettua laukkuja hetken mielijohteesta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti