torstai 31. toukokuuta 2012

Tulevien häidemme tunnelmointia

Viime viikonloppu olii aivan upea ja pääsin pitkästä aikaa turkuun. Sunnuntaina ilma oli niin upea että, mieleen tulikin käydä katsomassa häidemme juhlapaikkoja näin kesäisessä ympäristössä. Meidät vihitään Mikaelkin kirkossa ja juhlapaikkana toimii sitten Kulttuurikartano Marjaniemi Ruissalossa. 



Nyt täytyykin paljastaa että meillä vaihtui niin hääpäivä kuin myös kirko ja juhlapaikka tammikuussa. Olin aivan paniikissa, kun tajusimme että hääpäivän vaihtaminen olisi välttämätöntä. Muistan vain ajatelleeni että mistä me nyt löydetään enää mitään kivaa paikkaa, saatika sitten saadaan kirkkoa varatuksi kesäksi.

Asiat kuitenkin lopulta kääntyivät parhain päin tai itse asiassa jopa paremmaksi kuin alkuperäiset suunnitelmat. Kiitos rakkaan tulevan mieheni saimme vihkipaikaksi Mikaelin kirkon (mistä olinkin aluksi haaveillut) Martin kirkon sijaan ja juhlapaikka on mielestäni nyt meidän näköisemme. En voisi ollla enempää innoissani tulevista häistämme ja nämä kuvat saavat kyllä hymyn huulille. Voi kumpa vain hääpäivänämme olisi yhtä kaunista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti