sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Täydelliset olkaimettomat

Olen pitkään kärsinyt siitä että sopivia olkaimettomia rintaliivejä ei vain tunnu löytyvän. Jo talvella lueskelin Nelly:n sivuilla arvoisteluja wonderbra:n ultimate rintaliiveistä ja siitä asti olen miettinyt niitä. Kuitenkin kyseisillä rintaliiveillä on hintaa Nelly:ssä 65€, joten se on hiukkasen hillinnyt kokeilun haluani. 


Kuitenkin näin kesällä kun olkaimettomia mekkoja tuntuu olevan, joka kaupan rekissä päätin vihdoinkin kokeilla näitä niin monien kehumia rintaliivejä. Omani tilasin kuitenkin ebay:n kautta ja hintaa oli postikuluineen noin 34€. Ei paha!! Tämän lisäksi paketti tuli kotiin alle viikossa, mikä on ulkomaantilauksissa jo aika hyvin. 


Nyt siis vielä aika selvä mielipiteeni tästä ostoksesta... Olen aivan myyty! En olisi uskonut mutta nämä antavat aivan loistavan tuen ja ovat vielä mukavat päällä. Tottakai ne tuntuvat hiukkasen erilaisilta, kuin tavalliset rintaliivit. Kuitenkin tästä kokeilusta seurasi se, että tämä tyttö ei enää muita olkaimettomia huoli :)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Joitain vihreää

Kesä on kyllä ihanaa aikaa valokuvaamiselle. Värit ja valot ovat aivan parhaimmillaan ja ympäristö muuttuu ja uutta kuvattavaa löytyy jatkuvasti. Tuleva mieheni on taitava valokuvaaja ja hän kannustaa minua kehittämään omia taitojani. Kuitenkin olen huomannut että meillä on hyvin erillainen tapa ottaa kuvia.
Minä kuvaan mielelläni asioita niin läheltä kuin vain voin ja leikin lähinnä muodoilla, tekstuureilla ja valoilla, kun mieheni kuvaa suurempia kokonaisuuksia. Niinpä meidän ottamamme kuvat ovat hyvin erillaisia. Tämän takia onkin todella mielenkiintoista katsoa kummankin ottamia kuvia vertaamatta niitä keskenään.
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Takkujen selvittäjä

Jokunen aika sitten kampaajani esitteli minulle uudenlaisen harjan, jolla on helppo selvittää märät ja takkuiset hiukset. Aluksi naureskelin tuolle pinkille lemmikkieläimen harjaa muituttavalle tuotteelle,  mutta yllätyksekseni se todella toimii. 


Niinpä kyseisestä harjasta tuli osa hiustenhoitoarkeani ja väittäisin hiusteni olevan huomattavasti paremmassa kunnossa. En usko että pystyisin enää luopumaan tuosta tuotteesta. Mitäs mieltä olette, eikö olenkin veikeän näköinen?

Omani siis ostin porin Hius-Keskuksesta ja hintaa taisi olla 14,90. 

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Hetkestä kiinni

Toisinaan sitä tulee bongattua hetkiä ja paikkoja joista saisi hienoja kuvia. Ikävä kyllä usein kamera vain ei satu olemaan lähettyvillä ja kuva jää ikustamatta. Tällä kertaa kuitenkin onni oli matkassa kun tajusin ikkunasta kajastavan valon osuvan meidän olohuoneen Le Klintin valaisimeen aivan upealla tavalla. Niinpä lopputuloksena ikuistin valaisimestamme seuraavanlainen kuvana. 




Kuvaa en ole käsitellyt millään lailla (edes kontrastiin en ole koskenut), vaan tällaisena sen kuvasin ja nyt teille esittelen. Pidän kuvasta todella paljon ja tämä kuva onkin jo päätynyt uuden Ipadini taustakuvaksi ja suunnitteilla on kenties kehystää kuva.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kukkatilaus vihdoinkin tehty

Nyt täytyy myöntää, että mitä tulee yksityiskohtiin niin olen perfektionisti. Häitämme suunnitellessa olenkin monesti huomannut kiinnittäväni huomiota hyvinkin pieniin yksityiskohtiin ja saatan hyvinkin käyttää paljon aikaa eri vaihtoehtojen läpikäymiseen. Kukat ovat olleet minulle yksi suurimmista päänvaivoista ja ideat ovat muuttuneet vuoden varrella hyvinkin paljon. Nyt olen kuiten tehnyt tilauksen ja kukkien valinnat on siten lyöty lukkoon. 

varimaailma
kuvat lainattu
  
 Yllä olevassa kuvassa näkyy värimaailma minkä olen valinnut pöytäkimppuihin. Alun perin värimaailman piti sisältää pelkkää valkoista ja vaalean punaista, mutta tilan sisustuksesta johtuen näin vihreän värin tuomisen kimpuihin välttämättömänä. Tällä  tavoin uskon saavani tilan ja vaaleanpunaisen sidottua kauniisti yhteen. Tosin lopullisen tuloksen näemme sitten vasta hääpäivänämme.


Wedding flowers

kuvat lainattu

Pöytäkimppujen kukiksi valitsin valkoisen hortensian, vaaleanpunaiset ruusut ja vihreät neilikat. Monet tuntuvat inhoavan neilikoita, mutta minusta ne ovat ihanan herkkiä ja varsinkin tuo vihreä neilikka on aivan ihanan näköinen. Toivon todella, että valintani ovat onnistuneita ja lopputuloksena on herkkä kimppu joka sopii tilan sisustukseen.


flower
kuva lainattu




      
 Alimmassa kuvassa on mielestäni minulle täydellinen morsious kimppu. Pidän todella paljon pyöreästä tai siis puoli pyöreästä ruusukimpusta. Eloa kimppuun tuovat valkoinen ja vaaleanpunaisen eri sävyt. Lisäksi kimpun koko on juuri mieleinen, sillä en halua mitään valtavaa kimppua kannettavaksi. Tällaisen siis tilasin ja toivotaan että kimppu on mahdollisimman lähellä toivomaani. Täytynee vielä käydä näyttämässä kuvia kimpusta floristilleni.